Kaikkeen sitä rupiaa. Mulle kyllä on joku joskus sanonut, että kirjota sun elämästä kirja. Siihen minusta ei kuiteskaan taitas olla, kun oon senverran hätäinen yksilö. Määhän en nukkus enkä söis enkä tekis mittään muuta ko kirjottasin kirjaa yöt ja päivät just niin kauan, että se ois valamis. Pysytellään nyt kuitenkin vähän pienemmissä puitteissa, ainaski vielä.
Nooh. Oon tässä miettiny, että on tää elämä ihan hanurista. Ois heleppoa, kun tietäs aina etukäteen jotain asioita niin ei tarttis murehtia aina niin kamalasti. Tällä hetkellä on oma elämä kyllä suhteellisen hallinnasssa, mitä nyt pikku huolia pukkaa välillä tulemaan. Oma elämä ja sen tekemiset on ollu kyllä melekosen kiemuraista. Oon kuiteski selvinny tähän päivään asti ja päätin muutama vuosi sitten, että seleviän ihan joka päivä vaikka mitä tulis. Nytkin on uus aamu ja uudet kujeet. Tai murheet. Tai mitä se ikinä tuokaan tullessaan.
Mua huvittaa ihteni. Kamppailen sairauden jälkeen jättämistä ylimääräisistä kiloista. Väitän kyllä julukisesti, että ne ei mua haittaa...oikiasti ne haittaa. Siksipä aloitin pari päivää sitten TAAS jonkunsortin painonpudotuksen.
Eka päivä meniki ihan hyvin, suorastaan extraloistavasti. Toka päivä asettikin haastetta, kun sattui pikku reissu siihen just pahimmoilleen. Ja söin ison sokerisen munkin. Ja vesi jäi juomatta. Ja jäi kyllä syömättäkin.
Joskus aikoinaan koitin ottaa syömiseni hallintaan Painonvartijoissa. Siellä kyllä opetettiin, että viikon aikana voi jemmata pisteitä seuraavalle päivälle. Nyt sitten mun pitää seuraavat neljä päivää oikiasti syödä, huh! Vai pitäiskö aatella silleen, että eilinen meni ja nyt on uus päivä ja voi alottaa alusta? Tai unohtaa koko terveellisesti syömisen ja pyörälenkin päälle käydä jätskikioskilla parilla tötteröllä??
Jos nyt kuiteskin kiltisti kuotasen mikrossa keitetyn puuron nassuun ja yritän juoda sitä vettä ja syödä lounaan ja päivällisen. Melko hyvä suunnitelma! Koittas olla ihtelleen kerranki tiukkana.
Loppujenlopuksi; sehän oon minä ihan ihte joka taas kärsii, kun tekee tyhmiä päätöksiä tai tekee päätöksen ja sitten antaa lipsua tai paremminki unohtaa mitä ikinä tuli luvattua.
Jos mulla ois sisäinen pikkulapsi, se raukka huutas koko ajan, kun aina ihte vien tikkarin sen kädestä.
Onneski aurinko paistaa niin ei ihan kokonaan tarvi vaipua itseinhoon tai miksi sitä nimittäs.
Vaikka juurikin tää on tätä naisena olemisen tuskaa tai riemua.
Nyt olen ansainnut kupillisen kahvia. Meen nauttimaan terasille ja heiluttelen paljaita varpaita eiliselle sokerimunkille ja toivotan tervetulleeksi uuden päivän!
NiinKerta!
